KIVAA! Lapsi- ja perhemessut 2012
27. – 28.10. 2012 Oulussa
KIVAA! Lapsi- ja perhemessut järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kysyntää näille messuille on ollut jo pitkään ja nyt ne vihdoin ovat totta! Ajankohtakin on varmasti useimmille sopiva, sillä messut ajoittuvat koulujen syyslomalle.
Messualueena toimii Ouluhalli, joka on nykyaikainen näyttelytila ja jossa tilaa riittää niin näytteilleasettajille kuin messuvieraillekin.
OULU JA YMPÄRISTÖ – SUOMEN NUOREKKAIN SEUTU
Oulu on lähempänä kuin luuletkaan – vain noin tunnin lentomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Oulussa ja sen välittömässä ympäristössä on myös messujen teemaan varsin sopivasti koko Suomen nuorin asukkaiden keski-ikä, joka koostuu nimenomaan suuresta lapsiperheiden määrästä. Tämä takaa sen, että messuilla riittää juuri teidän tuotteistanne ja palveluistanne kiinnostuneita kävijöitä.
OHJELMA HUIPPULUOKKAA
Messuohjelmaan on panostettu tosissaan ja kaikenikäisille vieraille on tarjolla huippuluokan ohjelmaa, mikä omalta osaltaan takaa messuvieraiden kiinnostuksen. Lasten ehdoton ykkösnimi Hevisaurus on jo vahvistanut esiintymisensä molempina messupäivinä. Toinen pääesiintyjä tulee olemaan hieman enemmän aikuiseen makuun ja se vahvistuu lähiaikoina. Lisäksi ohjelmalavalla esiintyy muita viihdyttäviä taiteilijoita ja ryhmiä. Mukana on myös näytteilleasettajien itsensä järjestämää, mielenkiintoista ohjelmaa.
TEEMAT
Messut on jaettu neljään pääkategoriaan ja niiden mukaisiin osastoihin. Näytteilleasettajalla on mahdollisuus esiintyä messujen aikana 15 minuutin ajan päälavalla ja saada näin päähuomio messuilla vierailevilta ihmisiltä. Ohjelmavuorot jaetaan osastovarausjärjestyksessä.
Hyvinvointi
Hyvinvointi-osastolla ovat esillä mm. lasten elintarvikkeet, vaipat ja muut hygieniatuotteet sekä odotusaikaan liittyvät tuotteet ja palvelut. Mukana on myös lasten ja aikuisten vaatetus. Hygienian, turvallisuuden ja arkea helpottavien uutuuksien arvoa ei yksikään vanhempi väheksy! Hyvinvointiosaston yhteydessä toimii myös lasten ruokailuun varattu tila, jossa lasten ruoka on mahdollista lämmittää. Mukana on luonnollisesti myös imetys- ja vaipanvaihtopiste.
Viihde
Viihde-osastolla ovat mukana leluihin, lastentarvikkeisiin, musiikkiin ja peleihin sekä erilaisiin julkaisuihin erikoistuneet yritykset. Lapset kaipaavat erilaisia virikkeitä ja tarpeet muuttuvat heidän varttuessaan. Nyt on mahdollisuus tarjota heille vaihtoehtoja! Tämä osasto tarjoaa virikkeitä varmasti kaiken ikäisille lapsille, vauvoista teini-ikäisiin saakka.
Harrastukset
Harrastukset-osastolla voit esitellä oman seurasi, järjestösi tai yhdistyksesi toimintaa uusia, mielekkäitä ja terveellisiä harrastuksia lapsilleen etsiville vanhemmille ja innostaa lapset ja nuoret mukaan toimintaanne. Mukaan sopii kuin nenä päähän myös erilaisten harrastusvälineiden maahantuojat ja jälleenmyyjät – ammattilaisen opastuksessa moni lapsi ja nuori innostuu uudesta harrastuksesta!
Matkailu
Matkailu-osastolla voit kertoa vanhemmille miksi juuri teidän lomakohteenne, kuntanne tai kaupunkinne tarjoaa heille mielekästä nähtävää ja koettavaa – tarjosittepa sitten toimintaa tai mahdollisuutta auttaa heitä rentoutumaan ja pääsemään irti arjen rutiineista. Kaikelle löytyy kysyntää, mutta kaikkea tietoa ei aina saa netin kautta esille. Kannattaa kertoa heille omin sanoin, ilmein ja elein mikä tekee juuri teistä vierailemisen arvoisen paikan!

